Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
19.09.2009 - 22:31

Kuumetautia uhmaten meidän jengi suunnisti tänään kohti Tamperetta, lukuunottamatta Eppua, joka jäi mun vanhempien hoiviin. Tosin pitää todeta, että Epulla olikin oikein kissanpäivät, jos nyt koirasta puhuttaessa voi tällaista termiä käyttää. Se oli ollut koko päivän ulkona puutarhatöissä ja herkutellut jos jonkinlaisella  särpimellä...

Tampereella odottivat Tintti ja tällä viikolla synttäreitään juhlinut (täysin pahaa-aavistamaton) Doris, jonka pään menoksi olimme Tintin kanssa pitkin viikkoa ja jo pidempäänkin suunnitelleet junnukisaa kera Lallin. Niin joo, ja oli Tintillä ja Doriksella itselläänkin mukana pari koiraa, ROPin saavuttanut Niilo ja tänään EH:n arvoinen ihku-Benjy. Meillä taas oli mukana The Kakku!!

Doris tarttui kuitenkin uhkarohkeasti asetettuun haasteeseen ja luotsasi Lallia ihan mallikelpoisesti junior handler -kisojen saloihin toivottavasti vasta alkaneella uralla. Kiitos vain Dorikselle ja tervemenoa uudestaan =) Seuraavassa siis Lalli ja Doris eestä ja takaa ja niin edespäin... Hyvistä oli taas vaikea valita, mutta sehän kertoo vain hienosti sujuneesta debyytistä!!

 

Taustalta tsiigaa tarkkaavaisia silmäpareja, paitsi että junnu onnistui nukkumaan KOKO meidän näyttelyreissun ajan...

 

Lalli ryhdistäytyy :)

 

Liikettä niveliin :)

 

"Niin joo tää oli TÄTÄ, kyllähän mä TÄN osaan!"

 

"Kattokaa vaikka kaikki, säkin hei täti siellä kehän reunalla hei!"

 

Ja sitten ihanainen Benjy:

 

Niilo ja Doris Isossa Kehässä:

30.08.2009 - 09:11

Eilen pakkauduttiin aamulla koko kööri autoon ja suunnattiin nokka kohti Keravan pinserierkkaria, omalta kohdaltani siis kesän ensimmäistä näyttelyä. Koko kööri käsittää siis itseni lisäksi kepon, handlerinalun ja maailman parhaat pojat sekä erinäisen määrän sekalaista tavaraa. Hyvin sujuneen matkan päätteeksi päädyimme seuraamaan junnu-urosten kehää, pennut olivat jo ehtineet suorituksensa pyyhkäistä. Ystäviä ja tuttavia oli myös kerääntynyt paikalle koirineen.

Sanomattakin siis selvää, että hauskaa riitti ja sääkin suosi, kun aurinko paistoi koko päivän. Tai siis ainakin niin kauan, kuin pinserit kehässä pyörähtelivät. Kepo, pojat ja handlerinalku vetäytyivät varjoon alle lehmusten (tai mitä puita lienivätkään, tuskin sentään lehmuksia), kaksi nukkumaan (Eppu ja Rilla) ja kaksi vahtimaan ohikulkijoita (kepo ja Lalli). Lalli vahtikin tärkeänä, kehän reunalle kuului välillä napakka ilmoitus siitä, että joku hiippaili ohi Lallin mielestä liian läheltä meidän vaunuja ja niissä nukkuvaa tyttöä.

Tintti, Karo ja Doris urakoivat kehässä, paras narttu -kehään pääsin sitten itse sekaan handleriksi kera Lallin kauniin Nuka-siskon. Tuula (Y. Kaneliprinsessa) voitti tyttöjen kisan ollen siis PN1, Nuka (Y. Loistolyyli) saavutti sijan PN3. Tuula ja Tintti ravasivat tiensä aina ROPiksi asti! Kasvattajaryhmässä jatkoin vielä Nukan kanssa ja meidän tyttöporukka (Tintti ja Tuula, minä ja Nuka, Doris ja Koru, Karo ja Susu) sijoittui kisassa sijalle 2 kera kunniapalkinnon! Onnea kasvattajalle sekä kaikkien koirien kotijoukoille! Kiitos Tintti,  Pirjo ja Niina luottamuksesta, jälleen kerran :)

Pojat, handlerinalku ja kepo käyttäytyivät nekin kaikki melko moitteettomasti ja mielettömän kivan päivän jälkeen oli mukavaa, joskin toki hieman haikeaa jättää pinserihulinat taakse ja suunnata auto kohti kotia. Kuvia ei tallentunut siitä huolimatta, että kamera oli mukana, mutta ainakin Ninskun ja pinserityttöjen blogissa oli jo erkkaritunnelmia!

20.08.2009 - 21:50

IhkurakasKaikkeinparasIkinuoriSupervirkeä Eppuhuippuheppu täyttää tänään 9 vuotta.

Synttäreitä on vietetty Perhossa, pojat on päässeet nauttimaan kirpeästä syysaamusta (lämpöasteita 1) metsässä ja hiekkakuopalla. Sorsastuskauden alun ekaa saalista päästiin haistelemaan, maistaa eivät nyt tällä kertaa saaneet :) Nyt on hyvä päivän toimien päälle levätä ja kerätä voimia huomista kotimatkaa varten!

06.08.2009 - 12:16

Aika menee eteenpäin lentämällä ja niinpä tämäkin päivittäminen on hieman jäänyt. Poikien kanssa on lenkkeilty koko kesä ahkerasti ja Lalli on kepon kanssa opiskellut rullaluistelun saloja. Kivannäköistä menoa niillä on ja Lallikin pääsee juoksemaan ihan tosissaan! Epun kanssa puuhastellaan sitten jotain muuta pientä kivaa, tottistelua tai muuten vain jotain yleistä hömppää :)

Pojat suhtautuvat junnuun edelleen hienosti, Lalli hoitaisi enemmänkin kuin mitä annetaan ja Eppukin on alkanut selvästi nyt ottaa enemmän kontaktia vauvaan kuin mitä aiemmin :) Nyt kun saatiin kantoreppu vauvalle, pääsen mäkin taas umpimetsään rämpimään poikien kanssa. Mahtavaa!

 

Niitä kuvatuksia siis:

 

        

Eppu pohtii kieli keskellä suuta seuraavaa siirtoa, Lalli ei taida just nyt pohtia yhtään mitään (ilmeestä päätellen)

 

     "Hiljaa jonossa, kaikki saa mutta komiat ensin"

 

    

"Ja kato sit ku mä laitan mun korvat NÄIN, nääksä, ni sit mä voin lentää!!"

 

    

"Kaikkia meitä hassuttaa, mutta eri lailla kutakin"

 

    

Ei oo häpee olla komee (yllä ja alla)

 

    

 

Tämä kesä on mennyt (no tosin maailman söpöimmästä ja hyvästä syystä) näyttelyiden osalta hieman ohi, mutta yritän raahautua paikalle elokuun lopun erkkariin kera tulevan junnun :) Nuorena se on vitsa väännettävä ja sitä rataa ;) Niin joo, eikä siitä sitten Iines tullut (kaikkien helpotukseksi) lopulta, vaan nimeksi junnulle tuli Rilla.

 

 

 

 

 

22.06.2009 - 19:38

Niin sanottuun arkeen on nyt palattu ja pojat ovat kumpikin tavallaan ottaneet Iineksen vastaan. Eppu on tapansa mukaan ollut arvokkaasti ja ehkä hieman välinpitämättömästi, tai ainakin tehokkaasti yrittänyt antaa sellaisen vaikutelman. Tosin olen kyllä yllättänyt Epun(kin) nenä kiinni vauvan poskessa, joten se siitä arvokkuudesta ja välinpitämättömyydestä ;)

 

Lalli sen sijaan on heittänyt kaiken arvokkuuden (jaa niin minkä??) hiiteen ja pussailee pientä neitiä ihan liiankin antaumuksella :) Lalli on myös osoittanut olevansa melko tehokas vahti, joka haukankatseella pitää vauvaa silmällä (ja tarvittaessa kulkee perässä) tytön ollessa vieraassa sylissä. Tyytyväinen täytyy siis olla poikien suhtautumiseen, on ne vaan fiksuja ja filmaattisia <3

 

Lapsenvahti valvoo Iineksen unta:

 

Pieniä kesälomareissujakin on jo tehty, viimeksi eilen sunnuntaina käytiin Porissa meren rannalla (sorry hieman heikohko kuvanlaatu, kuvaajalla oli kädet täynnä kaikkea muuta tekemistä :))

 

Tämän lähemmäs merta ei Eppu edennyt, kun taas sitten Lalli oli jo uimassa kohti horisonttia:

 

Eppu keskittyi vahtimaan rannalta pikkuveljen touhuja omaan arvokkaaseen tapaansa:

 

Ja Lalli harrasti yleistä häsläystä:

 

 

Niin, onpa Lallista ehditty napsia 18 kk poset (kiitos vain Tintti ja Doris!)

 

 

 

 

 

(siis miten niin en osannut valita??)

 

 

Kirjoittaja
Linkkejä

Kennel Yarracitta (Epun kasvattaja)

Kennel Megamagee (Epun lapset Yarracitta Jakemegamagee ja Yarracitta Jeppanapoppanen sekä muut lauman jäsenet Rattenjäger Minne fur Megamagee ja Adasoksen Anastasia)

Wildbeastin blogi (Tintin kuulumiset)

Hilman blogi (Epun sukulaistyttö Yarracitta Kirppukiwakiwa)

Zeraprinsessan blogi (Bullbugbear´s Pumpernikkeli sekä Alkuvoima)

Enni ja Susu (sukulaistyttö Yarracitta Ketschuppibaby ja Ceriinan Enya)